Reaaliajassa

Hetkinen! Kuinka kauan minä olin poissa? Kuukauden. Ja kun palasin, niin eduskuntatalon edessä ei ollut enää monttua. Siinä oli talo, tai pikemminkin lato. Ei vaan tönö. Musiikkitalo oli sillä aikaa rakennettu. Vähän samanlainen kalsea lasipalatsi kuin Sanomatalo. Sopisivat molemmat oikein hyvin jonnekin laitakaupungin virastoalueelle. Eikö tänne Suomeen voisi saada edes muutaman ylimääräisen richterin Chilestä? Sellaisen juuri sopivan, että lasista tehdyt torpat saadaan pois näköalaa pilaamasta?

Lentokone on tukala paikka modernille ihmiselle, joka on tottunut twittaamaan ja facebookkaamaan ja meilaamaan ja tekstaamaan. Minuutin välein. Mitä kuuluu mikulle tai rikulle tai tikulle tai takulle just nyt? Ja ennen kaikkea, mitä MULLE kuuluu just nyt. Onks mut hyljätty?! Onks muuta maailmaa enää olemassa? Onks mua enää olemassa? Peukut ylös vai alas?

Jatkuva reaaliaikainen telekommunikointi on ihan oikea riippuvuus, ja ilman jokaminuuttista annostaan lentokoneessa istuva teleholisti on aikapommi. Vääntelehtii ja kääntelehtii, kiukuttelee, rähjää, panikoituu ja voi milloin tahansa räjähtää käsiin.

Ei ihme, ettei lentotoiminta kannata. Lentoyhtiöiden tulevaisuus voi olla ihan sen varassa, kuinka nopeasti vapaa telekommunikaatio sallitaan lentokoneissa. Ja lentokoneen aiheuttamat päästöt sun muut ilmastonmuutokset eivät siinä vaa’assa paljoa paina.

Vapaavuori ja Sitra voivat olla huolissaan siitä, ettei suomalaisessa koulutuksessa opeteta energiatehokkuuden ja kokonaispäästöjen arviointia, mutta huomattavasti useammat ovat huolissaan siitä, milloin lentokoneisiin saadaan Twitter.

Elokuva sen sijaan on nousussa, koska leffoissa saa käyttää vapaasti kännykkää. Niin hyvää elokuvaa ei olekaan, ettei himotekstaaja tarkasta kerran minuutissa, olisiko kännyssä joku viesti. Teatteri ei vedä yhtä paljon väkeä, koska kännykkä pyydetään sulkemaan. Mitä kukaan ei tietenkään tee. Jos joku monologi venähtää, niin siinä on juuri sopiva sauma kurkata kännykkää.

Vielä 80-luvulla me nauroimme tyypille, joka pani herätyskellon soimaan yöllä, että heräisi tupakoimaan. Telenarkkari ei tarvitse herätyskelloa, kun kännykkä tai tietokone kilahtaa säännöllisin välein ja näin voi olla taas hereillä reaaliajassa. Liikenteessä teleholisti on vaaraksi itselleen ja muille, sillä hän elää reaaliajassa ystäviensä kanssa, jotka ovat muualla, mutta ei siinä reaaliajassa, jossa hän oikeasti on. Teletoiminnan välissä korvanapeissa tuuttaa musiikki, jolloin hightechriippuvainen sulkeutuu omaan kotiloonsa.

Kolmekymppinen perheenäiti kertoi minulle, että ei osaa siivota. Siis miten niin ei osaa siivota? Jokainenhan osaa siivota. Ei osaa. Kun ammattisiivooja käy siivoamassa perheessä, niin lapsi oppii vain sen, että siivous on jonkun muun hommaa. Ja niin lapsesta tulee aikuinen, joka ei osaa pyyhkiä pölyjä tai imuroida tai luututa lattioita, nurkkia myöten, myös sängyn alta. Ei tiedä, että ruokaa ei saa työntää vessanpönttöön ja että kylppärikin pitää siivota. Koti on kuin sikolätti ja lapsen vaatteista voi lukea viikon menyyn. Uusavuttomien onneksi yhteiskunta tukee siivoojan palkkaamista.

Suomalaisten niukka enemmistö vastustaa kansanedustajien välisiä avioliittoja. Kannattajien mielestä kansanedustajilla tulee olla samat juridiset oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin ihmisillä ja vastustajien mielestä kansanedustajien avioliitoista ei puhuta mitään Raamatussa, joten häärätkööt mitä hääräävät keskenään neljän seinän sisällä, kunhan eivät tule toitottamaan kansanedustajuuttaan muille.